torstai 12. joulukuuta 2013

Uusi koti, näyttelyitä, pentuja ja joulun odotusta!

Nyt on taas vierähtänyt parisen kuukautta, kylläpäs tuo koulutyö verottaakin kaikesta muusta kirjoittamisesta. 

Meille kaikille kuuluu hyvää, pojat ovat sopeutuneet hyvin uuteen kotiinsa. Yksin kotona oleminenkin on hauskempaa, kun saa olla koko kämpässä vapaana, eikä vaan eteisessä, jihaa! Uudessa asuinpaikassa on muitakin hyviä puolia, kuten uusi lelulaatikko (josta saa hakea ihan itse leluja, jee!!) ja vieressä häämöttävä metsä, jossa on paljon maastoa juosta. Koirapuistoa tosin tässä lähellä ei ole, mutta ei me sitä tarvita ;-)



Näyttelykuulumisista sen verran, että emäntä on ilmoittanut Sakarin kahdelle päivälle messariin ja Simo puolestaan lähtee tammikuussa Viroon Tarttoon hakemaan valioitumissertiä sieltäkin. Sitten herra olisikin jo kolmen maan muotovalio! Hui, että sellanen ajatus jännittää. Uusia näyttelyitä varten pojille ollaan hommattu uudet Madanin harjat, niistä on kaikki (eli pelkästään emäntä) tosi innoissaan. Kyllä niitä ollaan etsittykin, nyt toivotaan, että ne ovat odotuksen mukaisia!

Joulukorttikuvat käytiin ottamassa jo kaksi viikkoa sitten, kyllä, silloin kun ei ollut luntakaan kun ehkä viisi senttiä! Onneksi on sen verran kätevä tuo muikkeli, että saa kuvat muokkaamalla näyttämään lumisemmilta ;-) Meidän kortit postitettiin tänään, nyt vaan odotellaan, että meille alkaa sadella kortteja muualtapäin. 

Ainiin, Simon toiselle pentueelle kuuluu hyvää, poikaset saivat ihanat, leivonnaisiin menevät nimet kennel Kultajyvän tapaan :-) Viisi urosta ja yksi narttu, viisi soopelia ja yksi sininen. Tässä mahtavat nimet: Makea Pikkujyvä, Makupala, Marenki, Masaliisa, Murinamuro ja Mainio Munkki! Alla Jaana-Maaritin hieno kuvakollaasi ihanista pulleroista <3 Pennuista vapaana enää Masaliisa, nyt pitää olla nopea ;-)


Ekan pentueen jolkottajat ovat jo isoja, parin päivän päästä täyttävät jo puoli vuotta! Kyllä aika vierii :-) Tässä on kuvia osasta pentuja, harmi ettei kaikista saa niin paljon kuulla kuulumisia ja nähdä kuvia kun haluaisi! Mutta kyllä on iskä-Simo ylpeä :-) Kahdessa ekassa kuvassa on kaunis Martta, sitten on Bella-emän kanssa Pyry-poika, ihana Nala ja viimeisenä Pyry ja niin upea Nelli-tyttö :-) Valitettavasti Havierista ja Tepsusta en saanut tarpeeksi uutta kuvaa tähän päivitykseen!







Lisää kuulumisia yritän kirjoitella tossa messarin ja joulun (<3) jälkeen, jos vaikka sitten saisi aikaseksi kirjoittaa poikien koulutuksesta yms. Siihen mennessä saisi vielä haalittua kuviakin siitä. Mutta! Tässä vielä loppuun pari kuvaa pojista, aika chillailua tää elämä on! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti