maanantai 14. toukokuuta 2012

Tampere KV

Äitienpäivä meni tänä vuonna Tampereen kansainvälisissä. Matka näyttelypaikalle taittui bussilla, Simo matkusti hienosti perässä vedettävässä, upouudessa kantolaukussaan. Olen aikas ylpeä tuosta hurtasta, sillä poika ei ole oksentanut pitkään aikaan liikkuvassa välineessä, eikä kertaakaan bussissa ;-)

Saavuttiin Tampereen messu- ja urheiluhalliin noin tuntia ennen omaa kehää. Seuranamme oli aina niin ihana Janika, jolla on kotona samanrotuinen murmeli kuin Simokin on, nimeltään Vinski. Jätettyämme laukun kehän laidalle, nappasin Simon olalle, ja lähdettiin kiertämään kojuja ja näyttelyaluetta. On mukavaa nähdä niin paljon erirotuisia koiria saman katon alla. Aikamoista sokkihoitoa Simollekin, ihmeen kauniisti käyttäytyy monen sadan koiran keskellä. 

Oma kehä alkoi varttia yli kaksitoista. Junnujen kehään oli kirjattu neljä koiraa, ja yksi koira vaihdettiin vielä pentuluokasta virheen takia meidän luokkaan. 

Simo oli kehässä todella hienosti (taas). Seisominen oli oikein mallikasta, ja ravi sujui hienosti. Pöydällä Simo vähän aristi hampaiden katsomista, mikä oli aika yllättävää, sillä sitä se ei ole ennen tehnyt. Hampaat saatiin silti katsottua, ja arvostelut tehtyä. EH tuli, johtuen taas pojan kehitysvaiheesta, pentumaisuudesta. Mutta senhän takia siellä junnuissa ollaan! :-) 

Kilpailuluokassa Simon keskittyminen herpaantui, ja seisominen tuntui olevan äärimmäisen vaikeaa. Edessä ja takana olevat koirat kiinnostivat liikaa murkkupoikaa. Kyllä siitä lopuksi seisonta irtosi, ja tuomari kätteli meidät  kehän kolmosiksi. Hienoa Simppa, EH:n saaneista paras ;-)






Kerrankin pääsimme ajoissa pois paikalta oman kehämme päätyttyä. On kiva käydä joskus näyttelyissä lähelläkin! 

p.s. Kävimme iltapäivällä taas kerran suolijärvellä. Ensimmäistä kertaa lenkkipolku oli lumeton, mutta nyt se oli hyvin vetinen, joten saappaat jalassa eivät olleet ollenkaan liikaa. Kotona Simo tarkastettiin tarkkaan punkeista, ja kyllä niitä sitten löytyikin! Kolme vaeltamasta ja yksi jo kiinnittyneenä. Hui. Saa tarkkaan katsoa, ettei ne ryömi yöllä sänkyyn.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ekat mätsärit ja metsäretki

Sunnuntaina 6.5. kävimme Simon kanssa ekoissa mätsäreissä! Se oli ihan hauska kokemus, vaikka tuomari ei mitää puhunutkaan, eikä antanut minkäänlaista arvostelua. 

Paikanpäällä tapasimme "tuttuja", japaninpystykorvat Timin ja Maxin :-) Lisäksi seurassamme pyöri siperianhusky Ice. Simo piti tästä seurasta, ja kavereiden kanssa olisi pitänyt saada olla kokoajan!


Simo oli koko alussa outo, ei pystynyt keskittymään yhtään seisomaan tai katsomaan eteensä herkkua. Kaikki ne koirat olivat niin paljon kiinnostavampia! Kehässä oli sama meininki, vaikka jotenkin kaikki otetut kuvat näyttäisivät siltä, kun poika seisoisi ihan hienosti. Saimme sinisen nauhan, ja siirryimme odottamaan sinisten kehää :-)



Siinä odotellessa poika alkoi käydä todella rasittavaksi murkkupojaksi, joten jouduin ojentamaan sitä kunnolla. Hetken maassa maattuaan herra olikin sen verran rauhoittunut, että hommat alkoivat sujumaan.
Sinisten kehässä Simo seisoi todella nätisti, taisi oikeasti komentaminen auttaa ;-) Kun Simo viimein jaksoi keskittyä, ja seisoa, myös tulos parani. Olimme lopulta Sinisten kolmosia, ja saimme palkinnoksi lihatikkuja! Voi, kyllä oli hyvää!! :-) Tässä vielä kuvia Sinisten kehästä.




Tänään tiistaina lähdimme väsyttävän työpäivän jälkeen metsään retkeilemään, koko perhe. Saimme jopa Mikon mukaan, eikä tervinnut edes suostutella hirveästi! Oli hieno ilta, ja auringonpaiste. 
Herra Xavier oli oikea suohirviö lenkin jälkeen, mutta ainakin kivaa oli, ja sehän on se tärkein asia!! Poika pääsi pesulle kotiin päästyämme ;-)








torstai 3. toukokuuta 2012

Wappu!

Tiistaina 1.5. lähdimme Simon kanssa katsomaan kaupungille härwelikulkuetta ja teekkarikastetta. Tampereella tämä tapahtuma on hieman isompimuotoisempi kuin kotikaupungissa Porissa, joten siinä hulinassa on ihmettelemistä Simolla :-) Ihmismassassa liikkui myös paljon koiria, joita Simo olisi mielellään käynyt moikkaamassa. Ja kun ei saanut lupaa, niin murkkuSimo tietysti ulisi ja vikisi minkä kerkesi. Eikä tyhmä omistaja ollenkaan tehnyt mitään, vaikka kuinka uikutti :-(

Teekkarikulkueessa kulki 14 kiltaa oman härwelinsä kanssa, jonka fuksit olivat yhteistuumin väsänneet. Simoa ei jaksanut kiinnostaa, vaan poika haukotteli väsyneenä, kun kulkue lipui ohi. 





Kun kulkue oli ohi, kävimme porukalla McDonaldsilla hakemassa ruokaa. Kävelimme teekkarikastepaikalle, joka oli tänä vuonna siirretty koskipuistosta stadionin viereen veden korkeuden vuoksi. Söimme ison kaivon päällä, ja Simo olisi kovin halunnut päästä osingoille ;-)



Teekkarikastetta Simo katseli aitiopaikalta, josta näki kaiken ;-) Ympärillä oli paljon keltahaalarisia teekkareita, jotka tykkäsivät kaikki Simosta. Myös Simo tykkäsi niistä!


Tähän loppuun vielä pari kuvaa (nyt jo edesmenneistä) fukseista, joista tuli kasteen jälkeen ehtoja teekkareita!!


Nyt on jo melkein kesä, hiirenkorviakin näkyy jo!! :-)